29.1.2015

Pika-arvio: Viikossa aikuiseksi (2015)


21 tapaa pilata avioliitto -komedian erittäin löyhä jatko-osa Viikossa aikuiseksi passittaa kymmenhenkisen porukan saareen viikon mittaiselle aikuistumisleirille. Kuten arvata saattaa, "seksitön ja päihteetön" leiri muuttuu hieman toisenlaiseksi, mutta ennalta-arvattavuudestaan huolimatta kyseessä on varsin viihdyttävä kotimainen komedia.

Hahmokatras on ainakin mukavan sekalainen ja huumoria revitään erilaisten persoonallisuuksien yhteentörmäyksistä. Keskenään eristyksissä oleva porukka alkaa kuitenkin löytää toisistaan uusia puolia ja kasvavat siinä sivussa itsekin ihmisinä. Jokaisella hahmolla on kieltämättä hetkensä, mutta Minttu Mustakallion esittämää Saaraa lukuunottamatta kukaan ei nouse varsinaisesti myöskään esille. Ei tämä siis mitään peruskomediaa kummoisempaa tarjoa, mutta toimii sellaisenaankin mukavasti. Näyttelijöiden kemiat ovat kunnossa ja jengillä on selvästi ollut hauskaa elokuvaa tehdessä. Sanailu naurattaa useasti.

Tunnustan suhtautuvani kotimaisiin elokuviin hieman varauksella, mutta tämä on suhteellisen toimiva tapaus. Perusvarma, mutta kuitenkin tarpeeksi viihdyttävä ja kesäisen leppoinen sekä lämminhenkinen komedia talvipakkasille. Ei huono.

Arvosana: ★★★

Traileri:


Pika-arvio: Turisti (Force Majeure, 2014)


Ruotsin Oscar-ehdokas Turisti oli ennakkoon tapaus, josta en onnekseni tiennyt paljoakaan. Leffa kertoo ruotsalaisperheestä, joka lähtee laskettelulomalle Alpeille. Hidastempoinen alku lupailee jotakin mielenkiintoista tapahtuvaksi, ja lumivyöryn sattuessa perheen isäpappa Tomas (Johannes Bah Kuhnke) tekeekin jotain pelkurimaista, mikä muuttaa loman luonteen perinpohjin.

Perhe alkaa tapahtuman jälkeen nähdä hemmon hieman eri tavalla, ja suhteellisen pienestä tapauksesta seuraa avioliittokriisi ja monia vaivaannuttavia tilanteita, jotka ovat kuitenkin karulla tavalla hauskoja. Ymmärtäessään tekonsa seuraukset Tomas joutuu kohtaamaan syyllisyytensä, mikä ei ole aina kaunista katsottavaa, mutta parhaimmillaan hulvatonta kylläkin.

Elokuvan käsikirjoittaja ja ohjaaja Ruben Östlund käsittelee myös sukupuolirooleja ja sitä, miten moderni mies ei aina olekaan niin sankarillinen kuin perinteinen käsitys maskuliinisuudesta antaisi olettaa. Tai sitten päähenkilö vaan on ruotsalainen nössykkä (höhöhö). Turisti on aika omaperäinen yhdistelmä draamaa ja komediaa, ja se onkin enemmän taide-elokuva kuin viihdepläjäys. Leffa myös jäi loppuillaksi mieleen pyörimään ja herätti ajatuksia, joten kyllä se varmasti minun kohdallani tavoitteensa täytti. Vahva suositus.

Arvosana: ★★★★

Traileri:


Pika-arvio: Birdman (2014)


Birdman on vaihteeksi jotain hieman huumoripitoisempaa vakavahkojen draamojen (esim. Amores perros ja Babel) ohjaajana tunnetulta Iñárritulta. Michael Keaton esittää uransa parhaimmistoon kuuluvassa roolissa näyttelijä Riggan Thomsonia, joka yrittää Broadway-näytelmän avulla pelastaa hiipuvan uransa. Persoonalliset kanssanäyttelijät (mm. Edward Norton ja Naomi Watts) aiheuttavat kuitenkin toiminnallaan ensi-iltaa kohti mentäessä harmaita hiuksia. Ohessa Riggan yrittää myös parannella suhdettaan huumevieroituksesta palanneeseen tyttäreen (Emma Stone) ja ex-vaimoon (Amy Ryan).

Leffa on mainiota dialogitykitystä oikeastaan alusta loppuun, mutta Rigganin pään sisäiset tapahtumat nostavat sen uudelle tasolle. Miehellä nimittäin on alter ego, sarjakuvasankari Birdman, jota hän aiemmin urallaan menestyksekkäästi esitti. Alter ego yrittää houkutella Riggania pahoille teille ja vaikuttaisi antavan miehelle myös telekineettisiä voimia. Birdmanin lienee tarkoitus symboloida Rigganin alitajunnan toimintaa, mutta se tuo myös visuaalisessa mielessä hienon lisän elokuvaan. Muutenkin koko pätkä on leikattu siten, että se näyttää yhdellä otoksella kuvatulta, mikä tekee kokemuksesta erittäin mukaansatempaavan.

Show business -satiirista on saatu aikaiseksi melkoisen omaperäinen elokuva, jossa yhdistyvät mainio käsikirjoitus, taidokas ohjaus ja erinomaiset näyttelijäsuoritukset. Keaton ja Norton varastavat hieman itseironisissa rooleissaan lähes koko homman, mutta esimerkiksi Emma Stone onnistuu myös mainiosti. Birdman huomioitiin peräti yhdeksällä Oscar-ehdokkuudella, ja voisi kuvitella, että ainakin pari niistä myös lähtee tekijätiimin matkaan.

Arvosana: ★★★★★

Traileri:


21.1.2015

Arvio: The Guest (2014)


Tässä olisi yksi viime vuoden vähälle huomiolle jääneistä positiivisista yllätyksistä! Kasaritoimintaleffoista vaikutteita napannut The Guest ei päässyt teatterilevitykseen Suomessa, mutta leffa julkaistaan DVD:llä ja Blu-ray:lla maaliskuussa. Itse otin varaslähdön tilaamalla Britanniasta steelbook-mallisen version, koska kehuja saanut raina tuntui ennakkoon melko varmalta tapaukselta. Sen verran mainio toiminnan ja mustan huumorin yhdistelmä on myöskin kyseessä, että kyllä tämä nostanee hymyn lajityyppien ystävien huulille.

Tämä kannattaa katsoa liikoja juonesta tietämättä, mutta sen verran uskaltaa kertoa, että liikkeelle lähdetään David-nimisen kotiutuneen jenkkisotilaan (Dan Stevens) ilmaantuessa kuolleen palvelustoverinsa perheen ovelle. Kohtelias ja päällepäin moitteettoman oloinen David kutsutaan jäämään perheen vieraaksi, mutta jokin hemmon olemuksessa viittaa siihen, että kaikki ei ole ihan sitä miltä näyttää. Pian ympärillä alkaa tapahtua epäilyttäviä asioita.

Paikoin melko väkivaltaiseksi yltyvä vyyhdin avautuminen on toteutettu sen verran kieli poskessa, että vaikea tästä on olla pitämättä. Varmaankin parhaiten Downton Abbeysta muistettava Stevens vakuuttaa pääroolissa, etenkin kun hurmausmoodista pitää vaihtaa silmänräpäyksessä uhkaavampaan tunnelmaan.

Visuaalinen puoli henkii 80-luvun estetiikkaa ja onhan tätä tyylin puolesta verrattu muun muassa James Cameronin Terminaattoriin. Aika kova vertailukohta, mutta kyllähän The Guestia voi jonkinmoisena kunnianosoituksena edellämainitulle klassikolle ja muille lajityypin edustajille pitää. Kasaria löytyy myös mainiolta soundtrackilta, joka sisältää vuosikymmenestä viestittävä syntikkapop, mutta aavistuksen verran psykedeelisempää tavaraakin löytyy. Parin vuoden takainen Drive-elokuvan soundtrack käväisee myös mielessä. Tämä elokuva olisikin ollut hauska todistaa teatterissa etenkin audiovisuaalisen puolen ansiosta. Kannattaa joka tapauksessa tsekata, on nimittäin piristävä pätkä.

Arvosana: ★★★★

Traileri:

 

Arvio: Foxcatcher (2014)


Jos edellisen blogitekstin elokuvassa Exodus: Gods and Kings henkilöhahmot jäivät vaisuiksi, samaa ei voi sanoa Moneyball- ja Capote-ohjaaja Bennett Millerin uutuudesta Foxcatcher. Hiljattain viidellä Oscar-ehdokkuudella huomioitu leffa sijoittuu painimaailmaan, mutta on urheiluelokuvan sijaan enemmänkin synkkä ja henkilövetoinen draama. Pätkän mielenkiintoisinta antia ovatkin sen henkilöhahmot ja loistavat suoritukset pääkolmikolta Steve Carell, Channing Tatum ja Mark Ruffalo.

Tositapahtumiin perustuvassa elokuvassa seurataan painin olympiavoittaja Mark Schultzin (Tatum) ja tämän upporikkaan, mutta henkisesti epävakaan sponsorin ja valmentajan John E. du Pontin (Carell) melko kieroutunutta suhdetta. Veljensä Daven (Ruffalo) varjoon jäänyt Mark etsii isähahmoa ja löytää sen du Pontista, joka lähestyy painijaa avokätisellä harjoittelu- ja edustussopimuksella. Schultz alkaa treenata du Pontin Foxcatcher-tiimissä, mutta hommat mutkistuvat isoveli Daven astuessa mukaan tiimiin.

Taustalla oleva tarina on varsin traaginen, ja painostava tunnelma häilyy myös hahmojen yllä jatkuvasti. Vaikutelmaa korostavat harmaa värimaailma ja soundtrack. Koomikkona tunnetun Steve Carellin roolisuoritus on ehkäpä elokuvan keskeisimpänä henkilönä mainio. Du Pontin voisikin kuvitella flippaavan milloin tahansa (ja mistä syystä tahansa), mikä lisää jännitettä aina, kun mies on kuvissa. Hänen sielunelämäänsä pyritään käsittelemään esimerkiksi äitisuhteen ja muusta maailmasta eristäytymisen kautta. Todelliset tarkoitusperät painitiimin perustamisen suhteen jäävät vihjailun asteelle, mutta vahvoja viittauksia du Pontin huhuttuun homoseksuaalisuuteen on nähtävissä. Tatumin ja Ruffalon roolityöt du Pontin fiksaatioiden kohteina ovat myös todella vahvat.

Mielenkiintoiset hahmot ja erinomaiset näyttelijät eivät kuitenkaan muuta sitä seikkaa, että tämä on elokuvana aika raskasta katsottavaa, etenkin kun kestoa sillä on yli kaksi tuntia. Ehdottomasti pidän Foxcatcheria laatuelokuvana, mutta ihan heti en varmaankaan katsoisi uudestaan.

Arvosana: ★★★★

Traileri:

 

Pika-arviossa Exodus: Gods and Kings (2014)


Loppiaisilta tuli vietettyä - yllätys yllätys - leffateatterin pimeydessä Ridley Scottin raamattueeposta tiiraillessa. Kovin suuria odotuksia en elokuvalle uskaltanut ladata, koska etenkin scifin parissa kannuksensa ansainneen Scottin historialliset spektaakkelit eivät Gladiaattoria lukuunottamatta ole varsinaisia mestariteoksia olleet. Myös Exodus osoittautui pettymykseksi, sillä komeasta ulkokuoresta huolimatta leffa on melko tylsä.

Tarinahan kertoo Mooseksesta (Christian Bale), joka kasvoi Egyptin hallitsijan Setin (John Turturro) hovissa, ja joka lopulta lähti Jumalan käskystä johdattamaan orjuutettuja juutalaisia kohti luvattua maata. Elokuva tyytyy kuitenkin lähinnä kuvittamaan Raamatussa kerrotun tarinan, ja käsikirjoitus tuntuu sen verran sekavalta ja eteenpäin kiirehtivältä, että katsojana ei ehdi muodostaa minkäänlaista tunnesidettä hahmoihin. Lopulta koko homma tuntuu hieman yhdentekevältä. Mooseksen suhteet esimerkiksi perheeseensä ja kasvattiveljeensä Ramsekseen (Joel Edgerton) vedetään läpi turhan mitäänsanomattomasti. Siinä rytäkässä myös laatunäyttelijät jäävät laiskanoloisen toteutuksen jalkoihin. On myös hieman koomista nähdä valkoihoisia Hollywood-tähtiä poseeraamassa maskeerattuna egyptiläisten näköisiksi. Raha puhuu ja niin edespäin.

On tässä silti hyvääkin, sillä tekninen toteutus on toki huippuluokkaa. Etenkin Jumalan Egyptiin lähettämät vitsaukset krokotiileineen ja heinäsirkkaparvineen näyttävät hienoilta, mutta ei siitä pääse silti mihinkään, että lopputulos on varsin kolkon ja laskelmoidun oloinen.

Arvosana: ★★

Traileri: