19.4.2015

Pika-arvio: Ida (2013)


Hiljattain parhaan vieraskielisen elokuvan Oscarin napannut Ida on 1960-luvun Puolaan sijoittuva henkilövetoinen draama orvosta katolisessa nunnaluostarissa kasvaneesta nuoresta naisesta, Idasta (Agata Trzebuchowska), joka on aikeissa vannoa nunnavalansa. Sitä ennen hänen täytyy lähteä tapaamaan ainoaa elossa olevaa sukulaistaan, menneisyyden piinaamaa, alkoholia ja irtosuhteita harrastavaa Wanda-tätiä (Agata Kulesza). Juutalainen Wanda kertoo Idalle tämän lapsuudesta, ja yhdessä he lähtevät selvittämään, mitä Idan vanhemmille toisen maailmansodan aikana tapahtui.

Traagisia sävyjä saava tarina on simppeli, mutta se pitää otteessaan tiukasti. Ida ei ole luostarissa kasvaneena tottunut ulkopuolella olevan maailman menoon, ja Pawlikowski pyrkiikin ennen kaikkea tarkastelemaan yhteisten kokemusten vaikutusta Idaan ja Wandaan. Idan täytyy myös päättää, ryhtyäkö nunnaksi vai olisiko hänelle luostarin ulkopuolella tarjolla jotakin muuta, kuten vaikkapa romanssi nuoren saksofonistin Lisin (Dawid Ogrodnik) kanssa.

Elokuva ei ole erityisen tunteisiin vetoava, vaan pikemminkin älyllinen. Pawlikowski  ei liikoja selittele, vaan haastaa katsojan ajattelemaan ja pohtimaan, miten Ida luostarin ulkopuolisen maailman kokee, ja miten se hänen valintoihinsa vaikuttaa. Kamera on suurimmassa osassa otoksista paikallaan, minkä seurauksena kuvakulmat ovat paikoitellen hyvin tavanomaisesta poikkeavia. Kyllä se jonkinlaisen realistisen tunnelman elokuvalle antaa, ja yhdistettynä mustavalkokuvaan katsojalle tulee vahva illuusio toisen maailmansodan jälkeisestä Puolasta.

Kokonaisuutena elokuva on vuoden vahvimpia ja unohtumattomimpia. Minun mieleeni se jäi ainakin kummittelemaan.

Arvio: ★★★★★

Traileri:

Pika-arvio: Fast & Furious 7 (2015)


Hurjapäät-sarja palaa isompana ja kahjompana kuin koskaan. Juonessa ei ole tässä vaiheessa enää päätä eikä häntää, ja se toimii muutenkin lähinnä viitekehyksenä entistä villimmiksi käyville toimintakohtauksille. Leffa viihdyttää silti lähes koko kestonsa ajan, mutta tässä tapauksessa enemmän on enemmän -ajattelu tuntuu kääntyvän vähän itseään vastaan. Ennen kuin lopputaistelu edes alkaa, olin jo kokolailla puutunut jatkuvaan mättöön. Mainio viitososa säilyy sarjan parhaana elokuvana myös tämän jälkeen.

Syy, miksi pidän tästä leffasarjasta on se, että hahmot ovat käyneet tässä vaiheessa melko tutuiksi ja pidän porukan kemiasta. Läpänheitto on sopivan rentoa ja lähes joka leffassa toistuva perhe-teema tuntuu jollakin tavalla aidolta. Tämä korostuu entisestään elokuvan kuvauksien aikana kuolleen Paul Walkerin muistolle omistetussa varsin koskettavassa loppumontaasissa. En kieltämättä pistäisi pahakseni, jos sarja maltettaisiin lopettaa tähän. Näin ei tule luonnollisesti tapahtumaan, kun lipputulot huitelevat jo miljardiluokassa.

Arvio: ★★★

Traileri:


Pika-arvio: Inherent Vice (2014)

 

Lueskelin Thomas Pynchonin Inherent Vice -romaanin viime vuonna Paul Thomas Andersonin uusinta leffaa odotellessani, ja en ole vieläkään aivan varma pidinkö lukemastani. Kirja oli kyllä paikoitellen mieltä kutkuttava ja hauska, mutta sen juoni oli erittäin hankala seurattava. Ehkä kirjan lukeminen kuitenkin auttoi, sillä elokuvamuotoon puettuna tämä vähän paranoidia noir-dekkaria ja komiikkaa yhdistelevä tarina oli oikein mainio.

70-luvun Kaliforniaan sijoittuva tarina kertoo pössyttelevästä yksityisetsivästä Larry ”Doc” Sportellosta, joka alkaa tutkia ex-tyttöystävänsä katoamista. Doc pääsee mystisen Golden Fang -organisaation jäljille, mutta kohtaa matkalla lukuisia toinen toistaan omituisempia (ja mahtavampia!) hahmoja ja sivuhairahduksia. Homma tuntuu sekavalta, mutta ehkä se on koko homman pointti.

Katsoja on paikoitellen yhtä pyörällä päästään kuin Sportellokin, mutta matka on hauska kuin mikä. Joaquin Phoenix on pääosassa aivan mainio, ja mies vankistaakin paikkaansa entisestään yhtenä Hollywoodin parhaista näyttelijöistä. Leffan tunnelma henkii 70-lukua, ja tarjoaa melkoista silmä- ja korvakarkkia niin kuvauksen, puvustuksen kuin Andersonin luottomies Johnny Greenwoodin laatiman musiikkiraidankin osalta.

Tämä on ainakin The Big Lebowskista diggaavien pakko katsoa. Inherent Vice groovaa.

Arvio: ★★★★

Traileri:


Pika-arvio: Maps to the Stars (2014)


David Cronenbergin Maps to the Stars on julman terävä ja suorasukainen satiiri Hollywoodin feikkiydestä ja sen kansoittamista rikkinäisistä sieluista. Löytyy epätoivoisesti uraansa elvyttävä laskussa oleva tähti (loistava Julianne Moore) ja näyttelijän urasta haaveileva limusiinikuski (laimea Robert Pattinson), sekä perhe, joka koostuu mm. huijariterapeutti-isästä (John Cusack), itsekeskeisestä ja huumevieroituksessa olevasta teinitähti-pojasta (Evan Bird) ja mielisairaalasta palaavasta ja potentiaalisesti itsetuhoisesta tyttärestä (Mia Wasikowska).

Elokuva ei ole varsinaisesti komedia, mutta absurdin hauska se silti on. Oikeastaan kaikki sen hahmot ovat aika kamalia ihmisiä, joiden seuraaminen on verrattoman viihdyttävää. Satiiri on kekseliästä, mutta kuitenkin melko ulkokohtaista. Missään vaiheessa ei tule tunnetta, että hahmoista saisi kunnolla otetta. Näyttelijät ovat silti aivan erinomaisia, ja ehdottomasti leffan parasta antia. Maps to the Stars ei ehkä edusta Cronenbergia parhaimmillaan, mutta ennenkin on todettu, että miehen teokset tuppaavat paranevan katsomiskertojen myötä.

Arvio: ★★★

Traileri:


Pika-arvio: Big Game (2015)


Big Game on odotettu seuraaja Jalmari Helanderin Rare Exports -debyytille ja samalla tiettävästi Suomen kaikkien aikojen kallein leffatuotanto. Yhdysvaltain presidentin (itse Samuel L. Jackson) Air Force One -lentokone putoaa Suomen Lappiin, jossa Oskari-poika (Onni Tommila) on samaan aikaan suorittamassa aikuistumisriittinä toimivaa metsästysreissua. Presidentillä on tappajat kintereillään, joten parivaljakko yhdistää voimansa säilyäkseen hengissä. Oskarin pitäisi siinä ohessa kyetä myös näyttämään isälleen olevansa kyvykäs metsästäjä.

Kauniissa puitteissa Alpeilla kuvattu pätkä tarjoaa lapsekasta ja varsin hyväntuulista toimintaseikkailua, mutta pyörää tässä ei todellakaan keksitä uudestaan. Juoni on perushöttöä, mutta Tommila ja Jackson pelaavat hyvin yhteen ja pääkaksikon kemia kantaa pitkälle. Ei Big Game mikään täysosuma ole, mutta on silti hienoa, että tällaisiakin elokuvia voidaan ja uskalletaan Suomessa tehdä.

Arvio: ★★★

Traileri: