26.8.2015

Pika-arvio: Wild Tales (Relatos salvajes, 2014)


Hei taas. Viime aikoina on tullut harvemmin kirjoiteltua elokuvista, joita en ole leffateatteriin saakka päässyt katsomaan. Oscar-ehdokkaaksikin päässyt argentiinalainen musta komedia Wild Tales piti kuitenkin ottaa arvioitavaksi, koska harmittavasti se jäi kevään kiireiden takia leffassa näkemättä.

Myönnettäköön, että selitys on huono, koska pätkähän taisi olla Finnkinon kuukauden elokuvanakin. Näytöksiä oli siis riittämiin, ei vaan tullut lähdettyä. Kotijulkaisua kuitenkin kovasti odottelin, ja pitihän raina heti ottaa katsottavaksi, kun se Googlen nettivuokraamoon ilmestyi.

Kuudesta erillisestä episodista koostuvan Wild Talesin maailmassa kosto on suloinen. Jaksoista ei viitsi paljoa paljastaa, mutta ne kaikki ovat tavallaan kostofantasioita. Moni lähtee liikkeelle varsin arkisista tapahtumista, mutta lopputulokset ovat kutkuttavan arvaamattomia.

Muun muassa Ricardo Darín, Leonardo Sbaraglia, Rita Cortese ja Julieta Zylberberg ovat mukana koston kierteessä.
Hahmojen tuntemukset ovat samaistuttavia varmaankin useimmille katsojille, mutta siinä missä useimmat nuolisivat haavojaan ja jatkaisivat elämäänsä, tällä kertaa ryhdytään antamaan takaisin kunnolla. Lapasestahan se karkaa, ja vieläpä varsin nautittavalla tavalla!

Yleensä en ole episodielokuvien ystävä, sillä pätkien taso tuntuu monessa tapauksessa vaihtelevan turhan paljon. Wild Talesin kaikilla pätkillä on sama käsikirjoittaja ja ohjaaja, joten taso pysyy jokaisessa osiossa korkealla. Damián Szifrón viljelee runsaasti mustaa huumoria, mutta turhalla väkivallalla mässäilyyn hän ei sorru.

Hekottaa leffan aikana sai useaan otteeseen, joten Wild Talesia voi lämpimästi suositella ainakin mustan huumorin ystäville!

Arvio: ★★★★

Traileri:


25.8.2015

Arvio: Southpaw (2015)


Viime kesän tapaan heinä- ja elokuu olivat hieman hiljaisia kiinnostavien ensi-iltojen saralla, joten blogikin on ollut sen myötä vähemmällä päivityksellä. Southpaw piti sentään käydä Finnkinon Superpäivänä katsomassa, mutta kohtalaisen maltillisista odotuksista huolimatta se jäi hienoiseksi pettymykseksi. Teksti sisältää pieniä juonipaljastuksia, joten leffaa näkemättömien kannattaa jatkaa lukemista omaa harkintaa käyttäen.

Southpaw tuntuu ikään kuin sellaiselta ryysyistä rikkauksiin -tyylisen urheilutarinan jatko-osalta. Jake Gyllenhaalin tulkitsema Billy Hope on lapsuutensa orpokodissa viettänyt huippunyrkkeilijä, joka on painoluokkansa mestari ja asuu hulppeassa kartanossa vaimonsa ja tyttärensä kanssa. On rahaa, menestystä, perhe. Billyn elämä kuitenkin romahtaa, ja mies menettää kaiken edellä mainitun. Mies alkaa uuden valmentajan ja mentorin (Forest Whitaker) avulla parsia elämänsä rippeitä kokoon, jotta voisi saada huostaanotetun tyttärensä takaisin.

Tuntuu, että käsikirjoitukseen on otettu mukaan kaikki mahdolliset kliseet, jotka on keksitty. Ei siinä suurta vikaa varsinaisesti ole, mutta juonenkuljetus tuntuu katsojaa aliarvioivalta. Kun hallin kuuluttaja merkittävän nyrkkeilykohtauksen jälkeen kajauttaa ilmoille sanat ”There is always Hope!”, meinaa myötähäpeä iskeä. Kässäri tuntuu päähahmon nimestä lähtien häiritsevän laskelmoidulta.

No, leffassa on kuitenkin positiivisiakin puolia. Jake Gyllenhaal tekee jälleen kerran omistautuneen ja uskottavan suorituksen ja pelastaa samalla leffan lähestulkoon itsekseen. Ylenpalttisesta sentimentaalisuudestaan huolimatta myös kohtaukset Billyn ja tämän tyttären (Oona Laurence) kanssa ovat pääosin hyviä ja saavat usein aikaan tekijöiden toivoman ”aaaaaww”-reaktion.

Leffan nyrkkeilykohtaukset vaikuttaisivat ihan hyvin toteutetuilta, vaikka eivät intensiteetiltään parhaiden genren elokuvien tasolle ylläkään. Suomentaja olisi voinut tosin oikoluetuttaa työnsä näiden kohtauksien osalta, sillä monen termin todellinen merkitys vaikutti olevan hakusessa. Virheitä spottasimme kaverin kanssa useita.

Olihan tässä aineksia ihan oikeasti hyväänkin elokuvaan, mutta ehkäpä se olisi vaatinut viilausta jo käsikirjoitusvaiheessa. Antoine Fuqua ei ole erinomaisen Training Day -trillerin jälkeen oikein vakuuttanut. Olen hieman odotellut sille kunnollista seuraajaa, mutta kaikki sen jälkeen näkemäni Fuqua-leffat ovat olleet tavalla tai toisella keskinkertaisia. Southpaw ei tee tähän poikkeusta, ikävä kyllä.

Arvio: ★★½

Traileri: